Pyöräilen kirjastoon kauniissa syyssäässä tarkoituksenani tulostaa yksi A4-paperiarkki. Voi sanoa, että olen melkoisen toiveikkaana liikenteessä, sillä olen juuri ehtinyt toipua edellisestä tulostuskerrasta.
Saapuessani kirjaston aulaan, jossa kopiokonekin sijaitsee, tulee kirjastonhoitaja sopivasti paikalle. Kysyn kopiokoneen toiminnasta. Mies osoittaa kohti vahtimestarin pöytää: paina tuota nappia, niin vahtimestari tulee paikalle ja auttaa.
Ja minähän painan. Vahtimestari saapuu paikalle nopeasti. Kysyn häneltä, miten tulostaminen toimii. Saan kopiokortin, jota leimataan ensin tietokoneella ja sitten kopiokoneessa. Suoriudun suhteellisen helposti vaiheeseen, jossa kortti leimataan kopiokoneessa. Tunnen olevani niskanpäällä siihen asti, kunnes kopiokone ilmoittaa, ettei kortilla ole saldoa (rahaa) tulostamiseen. Kopiokortin maksuominaisuudesta olisi vahtimestari ehkä voinut mainita viimeisimmän asioinnin yhteydessä. Niinpä soitan jälleen kelloa. Nolottaa. Nyt tulostaminen kuitenkin onnistuu.
Tunnin kuluttua tapahtuu sitten se, mitä pelkäsinkin. Tarvitsen lisää tulosteita, mutta en viitsisi soittaa enää kelloa. Mikä siis avuksi? Onnekseni olen edellisessä kohtaamisessani vahtimestarin kanssa varmistunut siitä, että kopiokorttiin pystyy lataamaan rahaa jokaisella kirjaston asiointipisteellä (tämä ilmeisesti asioinnin sujuvuuden takaamiseksi). Tästä rohkaistuneena kävelen toiselle palvelupisteelle pyytämään kortin lataamista. Täti ilmoittaa minulle myötätuntoisena, ettei juuri siinä pisteessä voinut kopiokorttia ladata, mutta että tuolla aulassa, vahtimestarin pöydässä olisi sellainen painike (demonstroi kädellä), jota painamalla vahtimestari tulisi paikalle.
Kiitos hei. Huomenna skannataan.
