Myös väkivaltaan liitetyt merkitykset, tapa ajatella ja puhua on luotu. Väkivaltajatkumo määrittelee jo ennalta väkivallan olemassaoloa, asenteita ja kokemuksia siitä. Väkivaltauskonto pyrkii määrittelemään, kuka on kukin, mitä väkivallasta voidaan ajatella tai tuntea ja kuka voi ajatella...
Kenen suulla puhut?
Rikoslain rooli tässä kokonaisuudessa yhteisön selkärankana on aivan keskeinen, kuten myös sen merkitys julkista keskustelua ohjaavana voimana. Jonkun mielestä voin olla väärässä, mutta fakta on, että nykyinen seksuaalirikoslainsäädäntö ei ole sukupuolineutraali. Mitä se sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että laki ei ole puolueeton. Valitettavasti eurooppalaisissa rikoslaeissa seksuaalirikoksiksi luokiteltavia tekoja määritellään edelleen pääosin termein, jotka eivät lähtökohtaisesti tunnusta luovuttamatonta ihmisarvoa, koskemattomuutta ja yhdenvertaisuutta. Siis niitä arvoja, joiden vuoksi koko järjestelmä kertoo olevansa olemassa. Kun rikoslain pyhissä tekonimikkeissä, kuten ''raiskaus'', on sisäänrakennettuna oletuksena sukupuolten välinen epätasa-arvo, on kysyttävä, mitä ja ketä varten kyseinen termi sekä sen ilmentämät roolit ovat olemassa, toteutuuko oikeus ja onko oikein tai oikeutta tällaisten tekonimikkeiden soveltaminen tuomioistuimissa? Ahkerasti jaksetaan edelleen jumpata näiden, noh, taikauskoisten termien ja roolien tahtiin niin lainsäädännössä, julkisessa keskustelussa kuin myös lähinnä naisille suunnatuissa psykoterapioissa. Kyllä vain! Väkivallan jälkihoitoa samojen valtarakenteiden sisällä jotka alun perin mahdollistivat rikokset cha cha cha🕺. Nykyinen, lähinnä sijaistoiminnoksi luokiteltava yhteiskunnan tila, joka ylläpitää valheellisia mielikuvia, asenteita ja rakenteita - ja joiden raunioilla haaskalinnut parveilevat katarsistaan etsien...👀 - on kerrassaan hellyttävä eikä todellisen oikeuden hakemisesta järjestelmässä voi edes puhua.
Perustuslain 9§:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Edelleen, YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiot, Suomi mukaan lukien, tuomitsevat naisten syrjinnän kaikki muodot ja ryhtyvät kaikin keinoin viipymättä poistamaan naisiin kohdistuvaa syrjintää. Tämän saavuttamiseksi Suomi on sitoutunut ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimiin olemassa olevien, naisia syrjivien lakien, tapojen ja käytäntöjen muuttamiseksi tai poistamiseksi. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi ''kaikki sellaiset rikosoikeudelliset määräykset, jotka merkitsevät naisiin kohdistuvaa syrjintää, tulee kumota.''
Jotta oikeusjärjestys noudattaisi tarkoitustaan ja omia sääntöjään (oikeusjärjestyksethän pitävät itseään subjektiivisesta moraalista erillisinä järjestelminä, joten miksipä ei siis tässäkin asiassa?!), tulee rikoslaissa olla vain objektiiviset, teon kannalta faktiset ja relevantit käsitteet, jotka eivät sisällä mielivaltaisesti annettuja merkityksiä tai lopputulemia. Epätasa-arvoa ylläpitävien tekonimikkeiden legitimiteetti ja pätevyys voidaan perustellusti kyseenalaistaa ja ne tulisikin lainsäädännöstä heti poistaa. Ja korvata, käyttämällä esimerkiksi perustana termiä kajoaminen, jolloin huomio suuntautuu itse asiassa ja yhteiskunnallisesti ajateltuna oikeisiin ja merkityksellisiin seikkoihin ja tahoihin. Tällöin voidaan myös luopua täysin käsittämättömästä ajatuskonstruktiosta nimeltä suostumusperusteinen raiskaus. (Näin on hiljattain tehty esimerkiksi Yhdysvalloissa ainakin New Jerseyn osavaltiossa, jossa raiskaus-käsite on kokonaan poistettu rikoslaista ja korvattu neutraalilla käsitteellä sexual assault.) On itsestään selvää, että esimerkiksi syyntakeettomuusarvioinnin tulisi järjestelmällisesti olla osa jokaista oikeusprosessia erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Nythän näin ei pääsääntöisesti - absurdia ja kiusallista kyllä - ole, vaikka lainsäädännössä tähän on edellytykset annettu. Järjestelmä vuotaa ja pahasti. Tämänhetkinen oikeustila rikkoo räikeästi perusoikeuksia ja on kansainvälisten ihmissoikeussopimusten vastainen.
On vielä sanottava, että siinä missä moniin muihin ihmisoikeus- tai oikeusvaltiokysymyksiin otetaan julkisuudessa suorastaan koskettavan tunnollisesti kantaa oikeustieteilijöiden taholta (vaikka nyt tämä kuuluisa rajalaki. Eipä kyllä M. Koskenniemen ja kumppaneiden pisteet, oman aseman käyttämisestä oman politiikan ajamiseen ihmisoikeuksien varjolla, ainakaan nousseet. P. Koskelo onneksi sitten putsasi pöydän), on enemmän kuin mielenkiintoista, että tämän aiheen ammattilaisten asiantuntijapuheenvuorot loistavat täydellisellä poissaolollaan. Yhtään syvällistä puheenvuoroa väkivaltajatkumon syistä, seurauksista ja mahdollisista ratkaisuista en ole ainakaan minä vielä kuullut. Väkivaltatilastojen perusteella jonkinlaiseen syvällisempään keskusteluun olisi kuitenkin varmasti aihetta. Kenties ratkaisuja ei ole? Kenties nykyinen ’’status quo’’ viehättää helppoudellaan vielä liian monia mukavuudenhaluisia?
* Kuin surmaisi satakielen, Harper Lee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti