Ah...
ne ensimmÀiset, pÀÀsiÀisen jÀlkeiset arjen hartaat hetket
đ
Kiire bussiin, avaan autonoven, otan laukun takapenkiltÀ ja silloin... huomaan, ettÀ ovi on kiinni vieressÀ olevan kiiltÀvÀmpÀÀkin kiiltÀvÀmmÀn katumaasturin kyljessÀ. Nopeasti ajattelen, ei se osunut! ja laitan oven kiinni. Teen lÀhtöÀ laukkuineni ja silloin maasturin etuovi avautuu. NÀkyy vain kenkÀ ja kuulen huolettomuutta tapailevan naisÀÀnen, ''jÀikö siihen jÀlki?'' Sanon ''eeei kai siihen nyt mitÀÀn jÀÀnyt'' ja teen edelleen lÀhtöÀ. Hahmo tulee kohdalle...''no, tulihan siihen, kun koko auto heilahti!'' Ai, ihan koko auto heilahti?! Miten helposti voikaan jÀrkÀlemÀisen auton saada raiteiltaan. Seuraan katseellani sormea joka pysÀhtyy kahvan tienoille, ja kyllÀ, siinÀ se on - pikkurillin kynnen kokoinen jÀlki katumaasturin kyljessÀ. Ja kyllÀ, se olin minÀ. Lommo kiiltÀvÀn ajoneuvosi kuoressa.
Ei kommentteja:
LÀhetÀ kommentti