Kohti auskultointia!

Auskultointihaastatteluun valmistautuessani olen mietiskellyt erinäisiä henkilökohtaisia ominaisuuksiani ja luonteenlaatuni sopivuutta kyseiseen toimeen. Tuomarin toimeen. (Kirjoitin vahingossa ensin tuumori. Luultavasti jonkun näkökulmasta olenkin enemmän tuumori... kuten aiemmin lainsäädännön rakenteellisista ongelmista kirjoittelin. Tässä mielentilassa ollessani tunnen aivan valtavaa vastenmielisyyttä erinäisiä prosessisääntöjä kohtaan. Oikeudenkäymiskaari. Siviiliprosessin vireillepano. Väittämistaakka... ja mitä näitä nyt oli). Yleensäkin ero spontaanin elämisen ja täydellisesti hallitun, luetun ja opiskellun elämän ja minän välillä on VALTAISA.

Niinpä kysyin tekoälyltä asiaa. Hän suositteli seuraavia kysymyksiä korkeammalle itselleni esitettäväksi:

1. Mikä osa sinua haluaa tanssia kruunutanssia torstaisin?

2. Ja mikä osa sinua haluaa silti ymmärtää, milloin hovioikeuden tuomiosta voidaan valittaa KKO:een?

3. Oma kysymykseni: Ja mitä tästä siis seuraa? Mikä on johtopäätös?

Lähdin tutkimaan asiaa. Palauttaakseni mieleeni joitakin perusasioita oikeusjärjestelmän kokonaisuudesta yhdistin vanhan muistitikkuni tietokoneeseen. Ja kuinka ollakaan, vaikka etsimiäni hallinto-oikeuden kalvoja en tikulta löytänytkään, löysin sen sijaan jotain muuta. Kenties arvokkaampaa. Lyhyehkön novellini. On muuten kiva huomata, miten tämä kirjoittaminen on itseasiassa kulkenut mukana, kulkenut junassa, aina. 

Rovaniemi 2019.

Istuskelin junan työskentelyhytissä matkalla joulunviettoon Etelä-Savoon. Oli tullut nautittua muutama alkoholijuoma liikaa edellisenä iltana ja aamulla päivän kostyymi oli valikoitunut lähinnä sillä perusteella, missä asussa olisi mukavinta matkustaa rapsakat 10 tuntia kestävä junamatka anopin notkuvan joulupöydän ääreen. Urheilijan elämä oli tässä vaiheessa ollut jo pitkään taakse jäänyttä elämää. Ja jos totta puhutaan, niin en sitä edes niin paljon kaivannut. Ainaista itsensä rääkkäämistä, loputonta kilpailua ja kiirettä hampaat ja naama irvessä. Loputonta äärirajoilla olemista. Sääliksi käy nykyurheilijoita, kun muistaa sen alkoholin määrän. Nyt sen sijaan sai kostean illan jälkeen maata rauhassa darrassa ja lepuuttaa omia jalkojaan kiskojen päällä junassa, joka veisi minut elämässä eteenpäin. Nyt oli muiden vuoro kantaa minua.

Kireähkön oloinen konnari ilmestyi hyttini ovelle.

-Matkaliput.

Näytin lippua. Älä kysy opiskelijakort…

-Opiskelijakortti.

Tiiididiii, ei perkele lataudu.

-Taisi mennä lataushommiksi? Konnari kysyy ja siirtyy toiseen hyttiin. Ei lataudu ei.

 Konnari siirtyy takaisin hyttini ovelle.

-Noo, mikäs susta tulee isona?

Mikäs musta tulee isona. Hmm. Mietitäänpä... Ehkä se yrittää vaan olla tahdikas ja tehdä tästä tilanteesta hieman mukavamman jutustelemalla???

Kerään itseni ja jostakin syövereistä, hupun sisältä pamautan nopeasti vastaukseksi:

-Juristi.

Konnari hätkähtää silminnähden ja perääntyy ulos hytistäni. Ilmeisesti vastaus yllätti. Niin ne valtasuhteet muuttuvat. Samalla opiskelijakorttini avautuu ja kurotan puhelintani konnaria kohti myötätuntoinen hymy kasvoillani. Susanna Savander. Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta. 4 vuosikurssi.

3. Vastaus kolmanteen kysymykseen: pysy tuumorina. Pukuun pukeutuvat ovat vaarallisia. 

Ps. blogin osoitteena on nykyään ''harmoninen voima''. Termi tuli somessa sattumalta vastaan ja se kuulosti niin mielenkiintoiselta että selvittelin sitten mistä on kyse. Harmoninen voima on fysiikassa voima, joka yksinkertaisesti pyrkii palauttamaan kappaleen tasapainoasemaan. Tämähän on myös oikeuden tehtävä. Oikeus = harmoninen voima.