Kivoja juttuja tällä hetkellä

En tiedä miksi mulle on viime aikoina tuottanut aivan suunnatonta vastenmielisyyttä erilaisilla kassoilla asioiminen ja maksaminen. Ruokakauppa on näistä rehellisin ja helpoin, mutta kirpputorit, baarit, lounaspaikat yms... Ei tule mitään...

On niin ihanaa vain marssia kirjastoon ja olla. Olla läsnä, hiljaisuudessa, katsella kirjoja. Kukaan ei ihmettele ja kaikki keskittyy sulassa sovussa johonkin omaan. 

Lisäksi ihanaa on tällä hetkellä kaikenlainen omassa rytmissä ja rauhassa tekeminen. Oli se sitten lukemista (tällä hetkellä luen Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja ensimmäinen kirja Hanya Yanagiharan Pienen elämän jälkeen joka oikeasti vetäisi mukaansa! Ei yritetä kirjoittaa mitään fiksua ja miellyttävää, vaan oikeasti sanotaan jotain), lenkillä käymistä tai venyttelyä. Tanssiminen täysin päättömästi ilman mitään koreografioita (Nuori Astrid...) on myös tällä hetkellä se juttu ja ilmakitaran soittaminen.

Munasolujen pakastaminen

Kävin perjantaina kaverin kanssa terassilla tai ''aftereilla'' (jonkin jälkeisillä?) ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Join kokonaiset kaksi juomaa. Stellan ja klassisen päärynäsiiderin ihan vittuillakseni. Samaa paskaa. 

Kaveri on nyt puolisen vuotta ollut äitinä ja rivien välistä luettavissa oli, että raskasta on ollut. Yksinäistäkin. Kuulemma aikuista seuraa halusi minusta ja että miten ihanaa on, kun kukaan ei tiedä täällä että hän on äiti. Sanoin että niin, paitsi minä, mutta en anna sen näkyä. Kaveri kertoi sitten miten eräs kaunotar oli avautunut hänelle botoxin lastaamisesta naamaan, otsaan, niin ettei koko otsa enää liikkunut ja ilmoittanut saateviestinä ettei vaan tästä häntä tuomittaisi!

Manasin itse, että minä se vain elelen vähän erilaisempaa elämää. Kynsisieni on vallannut melkein jokaisen varpaankynnen ja reikiäkin tuntuu hampaissa olevan vähän siel' sun tääl'. Suun ja varpaiden hyvinvoinnilla on ilmeisesti jokin yhteys. 

Kaverini ehdotti minulle sitten jossain vaiheessa munasolujen pakastamista, että ehtiihän sitä lapsia tehdä myöhemminkin. En tiedä yrittikö hän vakuuttaa enemmän itseään vai minua lasten hankkimisen tarpeellisuudesta. Mutta joka tapauksessa tänä aamuna munasolujen pakastaminen mahdollista tulevaisuutta ja äitiyttä varten tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta. Minä en munasolujani pakasta, perkele. Loppuvat, jos loppuvat. 

Lisäys: tämän kirjoittamisen jälkeen selailin Lapin Kansaa. Ja voi hyvänen aika, olin jo valmiiksi hieman hauraassa mielentilassa, mutta silmiini osui kirjoitus performatiivisesta miehestä - olette tervetulleita! Omahyväinen, muka fiksu feministinen kirjoitus mutta se nimimerkki! KLITTA! Vittu. 

Alko itkettää. 

Näytönarvioinnissa huomioon

Olen aiemmin tässä blogissa kirjoitellut hieman väkivaltatermeistä, niiden laillisuudesta ja laittomuudesta sekä oikeustieteilijöiden vaikenemisesta tässä asiassa. Ja kuinka ollakaan, universumi vastasi huutoon... Enpä silloin olisi aavistanut, että pääsen esittelemään ajatuksiani, toki hieman korrektimmin, itse vallan ytimeen - laamannin virkahuoneeseen auskultointihaastattelun yhteydessä. Olette varmaan kuulleet Molotovin cocktailista. No, jos ette, se selviää seuraavaksi.

Mutta vielä ennen kuin mennään itse pääkäsittelyyn, on kerrottava eräs ihan uskomaton tapaus. Olen koko kuluneen vuoden seurannut rovaniemeläisen T. Kontion matkaa Rovaniemeltä pyöräillen Egyptin pyramideille ja sieltä juosten takaisin Rolloon. Yhtä varmasti kuin T. Kontio lähestyi Rolloa, lähestyi myös mun haastattelupäivä. Ja kun haastattelua edeltävänä päivänä lähden vielä käymään kaupungilla, Korkalonkadulla kävellessäni satun katsahtamaan vasemmalle. Siinä hän kävelee, T. Kontio, tien toisella puolella, rinta rinnan, samassa tahdissa kanssani. Loppusuora - PELLIT AUKI!

Kun seuraavana päivänä astelen Valtakatua pitkin kohti käräjäoikeutta muistan... näin sitä kävellään. Oikeus käy. Käy. Käy. Käy. 

Huhhuh, voisi joku tässä vaiheessa sanoa mutta ei! Kun sohvalle laamannin huoneessa istahdan, ajattelen vain, että nyt vedetään aivan v**** täysillä. Ja kuten olin ennakoinutkin, laamanni ja tuomari sitten ihmettelevät, että olenko Helsingistä asti saapunut Rovaniemelle vain tätä varten... Helsingistä en tiedä, ''tätä varten'' - toistaiseksi riitainen tosiseikka... - todettakoon, että ''Halusin vähän nähä, että minkälaista täällä on''😇. (Skalpelli! Silkkihansikkaassa ;)!)

Tuomari sitten kysyy, miten toimisit seuraavassa tilanteessa: Silmäni siristyvät nyt ihan täysillä keskity arabiflikkivoltti. Näen itseni tuomarina. Yksi ilman avustajaa, toinen avustajalla ja harjoittavat kahdestaan paskamaista käytöstä. ''Huolehtisin siitä, että henkilö jolla ei ole avustajaa saa sanottavansa sanottua ja oikkeessa kohaassa''. 

''J a   s i t t e n   n ä m ä   k a k s i   m u u t a   j a   t ä m ä   k ä y t ö s . . .''

Salama välähtää, leuka kohoaa: ''Ottaisinnäytönarvioinnissahuomioon'' 👄 

R u O S  K A . Potku kumisaappaalla kartanon oveen. Kongin kumahdus temppelissä. Ja ovi on auki

Tunnelmasta ja tuomareiden ilmeistä päättelen, että sillä hetkellä istumme tätä kolmen kokoonpanossa. Ja siinä missä mä mietin, että OLINKO MINÄ TUOSSA JUURI ÄSKEN PUHUMASSA NOIN, katselee laamanni haikeana papereitani ja toteaa sitten tuomariin katsoen: ''onhan tämä työnantajallekin (nykyiselle) hyvä asia''.

Mainittakoon vielä virrkamiesruotsi kahdella ärrällä, joka 👑käynnin. Kiitos K. Kuusikon hallinto-oikeuden luentojen, kun niin selkärangasta tuli tuo virrkamiesruotsi oikealla hetkellä, vaikka luentokalvot eivät vieläkään ole löytyneet. 

Loppulausunnossa nostin vielä esille sen, että olisi perusteltua tutkia millä tavalla oikeuskieli, kuten rikoslain termit esimerkiksi raiskaus (nuorempi tuomari vingahtaa) vaikuttaa asianosaisten esiintymiseen oikeudessa ja millaisia yhteiskunnallisia seurauksia tällä on? Viesti välittynee myös tuomarinkoulutuslautakunnalle. Pallo on teillä.

Loppukättelyssä laamanni on hiljaa, tuomari kihertää. 

''Tyhjensit pajatson'', olisi syyttäjä P. Mäenpää todennut.

Mutta minä sanon kiitos. Ja hymyilen. 

Niin, että hampaat näkyvät. Ja yhdellä oven avauksella olen jo poissa, viitta hulmuten kuten Kalkaros konsanaan.

Ovista kulkeminen

Ovista kulkeminen on todella vaikeaa. Varsinkin silloin, kun tiedät, että menet tavallaan toisen tilaan. Viet oman tilasi toisen tilaan. Sarjassa Extraordinary Attorney Woo, autistisella asianajaja Woo:lla on oma rituaalinsa ennen ovista kulkemista. Se on itseasiassa ymmärrettävää. Sillä tavalla hän ottaa oman tilansa ja astuu sitten omana itsenään eri paikkoihin. Muut katsovat häntä kummeksuen ja jopa naureskellen, vaikka Woo on oikeastaan ainut, jolla on tarpeeksi (niin, mitä tarpeeksi?) ymmärtää tällaisten asioiden merkitys. Ja kun muut hakevat ratkaisua oikeustapauksiin rutiininomaisesti ja jopa pitäen lähtökohtanaan sitä, mikä on tapauksessa helpointa, Woo katsoo boksin ulkopuolelle ja näkee ratkaisuja siellä, mistä muut eivät niitä tiedä etsiä - ja jotka ovat sekä asiakkaan oikeusturvan että järjestelmän koherenttiuden kannalta kaikkein loogisimpia. Woo on oikeustieteen ytimessä. 

Kohti auskultointia!

Auskultointihaastatteluun valmistautuessani olen mietiskellyt erinäisiä henkilökohtaisia ominaisuuksiani ja luonteenlaatuni sopivuutta kyseiseen toimeen. Tuomarin toimeen. (Kirjoitin vahingossa ensin tuumori. Luultavasti jonkun näkökulmasta olenkin enemmän tuumori... kuten aiemmin lainsäädännön rakenteellisista ongelmista kirjoittelin. Tässä mielentilassa ollessani tunnen aivan valtavaa vastenmielisyyttä erinäisiä prosessisääntöjä kohtaan. Oikeudenkäymiskaari. Siviiliprosessin vireillepano. Väittämistaakka... ja mitä näitä nyt oli). Yleensäkin ero spontaanin elämisen ja täydellisesti hallitun, luetun ja opiskellun elämän ja minän välillä on VALTAISA.

Niinpä kysyin tekoälyltä asiaa. Hän suositteli seuraavia kysymyksiä korkeammalle itselleni esitettäväksi:

1. Mikä osa sinua haluaa tanssia kruunutanssia torstaisin?

2. Ja mikä osa sinua haluaa silti ymmärtää, milloin hovioikeuden tuomiosta voidaan valittaa KKO:een?

3. Oma kysymykseni: Ja mitä tästä siis seuraa? Mikä on johtopäätös?

Lähdin tutkimaan asiaa. Palauttaakseni mieleeni joitakin perusasioita oikeusjärjestelmän kokonaisuudesta yhdistin vanhan muistitikkuni tietokoneeseen. Ja kuinka ollakaan, vaikka etsimiäni hallinto-oikeuden kalvoja en tikulta löytänytkään, löysin sen sijaan jotain muuta. Kenties arvokkaampaa. Lyhyehkön novellini. On muuten kiva huomata, miten tämä kirjoittaminen on itseasiassa kulkenut mukana, kulkenut junassa, aina. 

Rovaniemi 2019.

Istuskelin junan työskentelyhytissä matkalla joulunviettoon Etelä-Savoon. Oli tullut nautittua muutama alkoholijuoma liikaa edellisenä iltana ja aamulla päivän kostyymi oli valikoitunut lähinnä sillä perusteella, missä asussa olisi mukavinta matkustaa rapsakat 10 tuntia kestävä junamatka anopin notkuvan joulupöydän ääreen. Urheilijan elämä oli tässä vaiheessa ollut jo pitkään taakse jäänyttä elämää. Ja jos totta puhutaan, niin en sitä edes niin paljon kaivannut. Ainaista itsensä rääkkäämistä, loputonta kilpailua ja kiirettä hampaat ja naama irvessä. Loputonta äärirajoilla olemista. Sääliksi käy nykyurheilijoita, kun muistaa sen alkoholin määrän. Nyt sen sijaan sai kostean illan jälkeen maata rauhassa darrassa ja lepuuttaa omia jalkojaan kiskojen päällä junassa, joka veisi minut elämässä eteenpäin. Nyt oli muiden vuoro kantaa minua.

Kireähkön oloinen konnari ilmestyi hyttini ovelle.

-Matkaliput.

Näytin lippua. Älä kysy opiskelijakort…

-Opiskelijakortti.

Tiiididiii, ei perkele lataudu.

-Taisi mennä lataushommiksi? Konnari kysyy ja siirtyy toiseen hyttiin. Ei lataudu ei.

 Konnari siirtyy takaisin hyttini ovelle.

-Noo, mikäs susta tulee isona?

Mikäs musta tulee isona. Hmm. Mietitäänpä... Ehkä se yrittää vaan olla tahdikas ja tehdä tästä tilanteesta hieman mukavamman jutustelemalla???

Kerään itseni ja jostakin syövereistä, hupun sisältä pamautan nopeasti vastaukseksi:

-Juristi.

Konnari hätkähtää silminnähden ja perääntyy ulos hytistäni. Ilmeisesti vastaus yllätti. Niin ne valtasuhteet muuttuvat. Samalla opiskelijakorttini avautuu ja kurotan puhelintani konnaria kohti myötätuntoinen hymy kasvoillani. Susanna Savander. Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta. 4 vuosikurssi.

3. Vastaus kolmanteen kysymykseen: pysy tuumorina. Pukuun pukeutuvat ovat vaarallisia. 

Ps. blogin osoitteena on nykyään ''harmoninen voima''. Termi tuli somessa sattumalta vastaan ja se kuulosti niin mielenkiintoiselta että selvittelin sitten mistä on kyse. Harmoninen voima on fysiikassa voima, joka yksinkertaisesti pyrkii palauttamaan kappaleen tasapainoasemaan. Tämähän on myös oikeuden tehtävä. Oikeus = harmoninen voima. 

Kolhu katumaasturisi kyljessä

Ah...

ne ensimmäiset, pääsiäisen jälkeiset arjen hartaat hetket 

🙏

Kiire bussiin, avaan autonoven, otan laukun takapenkiltä ja silloin... huomaan, että ovi on kiinni vieressä olevan kiiltävämpääkin kiiltävämmän katumaasturin kyljessä. Nopeasti ajattelen, ei se osunut! ja laitan oven kiinni. Teen lähtöä laukkuineni ja silloin maasturin etuovi avautuu. Näkyy vain kenkä ja kuulen huolettomuutta tapailevan naisäänen, ''jäikö siihen jälki?'' Sanon ''eeei kai siihen nyt mitään jäänyt'' ja teen edelleen lähtöä. Hahmo tulee kohdalle...''no, tulihan siihen, kun koko auto heilahti!'' Ai, ihan koko auto heilahti?! Miten helposti voikaan järkälemäisen auton saada raiteiltaan. Seuraan katseellani sormea joka pysähtyy kahvan tienoille, ja kyllä, siinä se on - pikkurillin kynnen kokoinen jälki katumaasturin kyljessä. Ja kyllä, se olin minä. Lommo kiiltävän ajoneuvosi kuoressa. 

Eemeli

Meillä oli perheessä joskus sika. Silloin, kun asuttiin maalla. Se tuli meille ihan pienenä possuna ja me nimettiin se Eemeliksi. Eemeli asui omassa karsinassaan meidän navetassa ja mä kävin aina aamuisin ruokkimassa sitä ennen kuin koulutaksi tuli noukkimaan mut pihasta kyytiin. Eemeli makasi pehkujen alla ja kuorsasi niin että kasa heilahteli ylös alas sen hengityksen rytmissä. 

Kesällä meillä oli veljen kanssa tapana laskea Eemeli vapaaksi pihalle juoksentelemaan. Silloin se tonki innoissaan kärsällään nurmikkoa ja röhki ja juoksi sydämensä kyllyydestä. Eemeli kävi myös kylvyssä eräässä mutakuopassa pellon reunalla kun oltiin matkalla rantasaunalle. Silloin siitä tuli villisika. Mutakuoppa on siinä vieläkin, ollut ja pysynyt ja niin on Eemelin muistokin. 

Kun aurinko illalla laski ja tuli aika mennä takaisin karsinaan, Eemeli juoksi navettaa ympäri ja me juoksimme perässä eikä sitä mitenkään meinannut saada kiinni. Se ei olisi millään halunnut mennä takaisin karsinaan emmekä olisi mekään, pellossa kasvaneet.

Älä ole hidas, ole nopea

Sulla on vanha tekniikka mutta uusi suunta✌🏼

Kirjasto!

Paikka jossa voi lipua eteerisenä hyllyjen välissä ja tuntea täydellistä harmoniaa itsensä ja maailman kanssa.

Aikainen lintu madon nappaa mutta vasta toinen hiiri saa juuston ja muita kertomuksia

Veljeni viljelee ahkerasti suomalaisia sananlaskuja eri yhteyksissä, joten varmaan siksi näitä aina silloin tällöin pulpahtaa mieleen. Mutta, olin siis tänä keväänä ensimmäisiä kertoja calistenics-peruskurssin treeneissä ja kokeiltiin nopeasti huvikseen sellaista liikettä, jossa vedetään leuka myötäotteella ja ilmassa vaihdetaan ote vastaotteeksi. Tai toisinpäin. Ilmapiiri oli - sanotaanko - kilpailullinen. Mielenkiintoinen valinta ohjaajalta lähteä ''nopeasti tässä välissä testaamaan'' tätä vaikeahkoa liikettä. Halusin totta kai tehdä sen ja tiesin pystyväni siihen. Tiesin myös, että teen sen silloin kun teen. Ohjaaja sitten sanoi, kun liikkeen tekeminen ei tuntunut kiireessä ollenkaan luontevalta, että ”ei sinun Susanna tarvitse sitä tehdä.” Ajattelin, että yrittääkö se psyykata mua? No, oli miten oli, treenit jatkuivat ja alkoi olla voiman vuoro. Leukaliike oli jäänyt kaivelemaan ja silloin tunsin, että nyt on tilaa ja aika. Ennen kuin huomasinkaan, olin kiivennyt rekille, nostanut itseni ylös, vaihtanut otteen ilmassa ja laskeutunut takaisin korokkeelle. Enkä mitenkään voinut olla katsomatta ohjaajaa joka tuijotti minua alhaalta pelästyneen näköisenä. Brutaali, brutaali hetki. 

Älä koskaan sekaannu velhojen asioihin 🫵🏻

Naisiin kohdistuvasta väkivallasta näytelmänä nimeltä neliönmuotoinen kananmuna * - ''mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan''

Myös väkivaltaan liitetyt merkitykset, tapa ajatella ja puhua on luotu. Väkivaltajatkumo määrittelee jo ennalta väkivallan olemassaoloa, asenteita ja kokemuksia siitä. Väkivaltauskonto pyrkii määrittelemään, kuka on kukin, mitä väkivallasta voidaan ajatella tai tuntea ja kuka voi ajatella... 

Kenen suulla puhut? 

Rikoslain rooli tässä kokonaisuudessa yhteisön selkärankana on aivan keskeinen, kuten myös sen merkitys julkista keskustelua ohjaavana voimana. Jonkun mielestä voin olla väärässä, mutta fakta on, että nykyinen seksuaalirikoslainsäädäntö ei ole sukupuolineutraali. Mitä se sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että laki ei ole puolueeton. Valitettavasti eurooppalaisissa rikoslaeissa seksuaalirikoksiksi luokiteltavia tekoja määritellään edelleen pääosin termein, jotka eivät lähtökohtaisesti tunnusta luovuttamatonta ihmisarvoa, koskemattomuutta ja yhdenvertaisuutta. Siis niitä arvoja, joiden vuoksi koko järjestelmä kertoo olevansa olemassa. Kun rikoslain pyhissä tekonimikkeissä, kuten ''raiskaus'', on sisäänrakennettuna oletuksena sukupuolten välinen epätasa-arvo, on kysyttävä, mitä ja ketä varten kyseinen termi sekä sen ilmentämät roolit ovat olemassa, toteutuuko oikeus ja onko oikein tai oikeutta tällaisten tekonimikkeiden soveltaminen tuomioistuimissa? Ahkerasti jaksetaan edelleen jumpata näiden, noh, taikauskoisten termien ja roolien tahtiin niin lainsäädännössä, julkisessa keskustelussa kuin myös lähinnä naisille suunnatuissa psykoterapioissa. Kyllä vain! Väkivallan jälkihoitoa samojen valtarakenteiden sisällä jotka alun perin mahdollistivat rikokset cha cha cha🕺. Nykyinen, lähinnä sijaistoiminnoksi luokiteltava yhteiskunnan tila, joka ylläpitää valheellisia mielikuvia, asenteita ja rakenteita - ja joiden raunioilla haaskalinnut parveilevat katarsistaan etsien...👀 - on kerrassaan hellyttävä eikä todellisen oikeuden hakemisesta järjestelmässä voi edes puhua. 

Perustuslain 9§:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Edelleen, YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiot, Suomi mukaan lukien, tuomitsevat naisten syrjinnän kaikki muodot ja ryhtyvät kaikin keinoin viipymättä poistamaan naisiin kohdistuvaa syrjintää. Tämän saavuttamiseksi Suomi on sitoutunut ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimiin olemassa olevien, naisia syrjivien lakien, tapojen ja käytäntöjen muuttamiseksi tai poistamiseksi. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi ''kaikki sellaiset rikosoikeudelliset määräykset, jotka merkitsevät naisiin kohdistuvaa syrjintää, tulee kumota.'' 

Jotta oikeusjärjestys noudattaisi tarkoitustaan ja omia sääntöjään (oikeusjärjestyksethän pitävät itseään subjektiivisesta moraalista erillisinä järjestelminä, joten miksipä ei siis tässäkin asiassa?!), tulee rikoslaissa olla vain objektiiviset, teon kannalta faktiset ja relevantit käsitteet, jotka eivät sisällä mielivaltaisesti annettuja merkityksiä tai lopputulemia. Epätasa-arvoa ylläpitävien tekonimikkeiden legitimiteetti ja pätevyys voidaan perustellusti kyseenalaistaa ja ne tulisikin lainsäädännöstä heti poistaa. Ja korvata, käyttämällä esimerkiksi perustana termiä kajoaminen, jolloin huomio suuntautuu itse asiassa ja yhteiskunnallisesti ajateltuna oikeisiin ja merkityksellisiin seikkoihin ja tahoihin. Tällöin voidaan myös luopua täysin käsittämättömästä ajatuskonstruktiosta nimeltä suostumusperusteinen raiskaus. (Näin on hiljattain tehty esimerkiksi Yhdysvalloissa ainakin New Jerseyn osavaltiossa, jossa raiskaus-käsite on kokonaan poistettu rikoslaista ja korvattu neutraalilla käsitteellä sexual assault.) On itsestään selvää, että esimerkiksi syyntakeettomuusarvioinnin tulisi järjestelmällisesti olla osa jokaista oikeusprosessia erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Nythän näin ei pääsääntöisesti - absurdia ja kiusallista kyllä - ole, vaikka lainsäädännössä tähän on edellytykset annettu. Järjestelmä vuotaa ja pahasti. Tämänhetkinen oikeustila rikkoo räikeästi perusoikeuksia ja on kansainvälisten ihmissoikeussopimusten vastainen. 

On vielä sanottava, että siinä missä moniin muihin ihmisoikeus- tai oikeusvaltiokysymyksiin otetaan julkisuudessa suorastaan koskettavan tunnollisesti kantaa oikeustieteilijöiden taholta (vaikka nyt tämä kuuluisa rajalaki. Eipä kyllä M. Koskenniemen ja kumppaneiden pisteet, oman aseman käyttämisestä oman politiikan ajamiseen ihmisoikeuksien varjolla, ainakaan nousseet. P. Koskelo onneksi sitten putsasi pöydän), on enemmän kuin mielenkiintoista, että tämän aiheen ammattilaisten asiantuntijapuheenvuorot loistavat täydellisellä poissaolollaan. Yhtään syvällistä puheenvuoroa väkivaltajatkumon syistä, seurauksista ja mahdollisista ratkaisuista en ole ainakaan minä vielä kuullut. Väkivaltatilastojen perusteella jonkinlaiseen syvällisempään keskusteluun olisi kuitenkin varmasti aihetta. Kenties ratkaisuja ei ole? Kenties nykyinen ’’status quo’’ viehättää helppoudellaan vielä liian monia mukavuudenhaluisia?

* Kuin surmaisi satakielen, Harper Lee

Päivän parhaat pisteet

Kun tähän maailmaan syntyy, joutuu heti testattavaksi ja arvioitavaksi. Syntyminen on traumaattista. Omalta osaltani se meni niin, että ensimmäiset sanat mitä sanottiin rankkojen, erilaisia fyysisiä ominaisuuksia mittaavien testien jälkeen kuuluivat jotakuinkin näin: ''päivän parhaat pisteet!'' Kun veljeni syntyi kaksi vuotta myöhemmin (samana päivänä kuin minä, miettikääpäs sitä ''sattumaa'') tein sairaalan lattialla kuperkeikkoja. Koska, miksi ei?! Tervetuloa pikkuveli.

Joskus hieman vanhempana, ehkä 5-7 vuotiaana kävin yleisurheilukisoissa kylällä, maanantaikisoiksikin niitä silloin kutsuttiin, ja äippä mainitsi kerran ohimennen, että saatoin joskus vaan yhtäkkiä päättää että nyt perkele heitän tuota palloa pitemmälle kun tuo toinen. Ja sitten heitettiin. Ja koko stadion hiljeni. Astiakaapissa on vieläkin voitetut lautaset ja lasit (hyvin säilyneinä, tiskikonetta kun ei ole koskaan ollut eikä käytetty). Kun menin ekalle luokalle, voitin tanssikilpailun diskossa sillä tavalla. Muistan miten tanssilattialla yksi toisensa jälkeen kilpailijoita tippui pois ja kisan arvioijat supisi ja osoitti mua, tuo tyttö se vasta hyvin tanssiikin! Ei se välttämättä kaikkein teknisintä tai sulavinta liikehdintää ollut, mutta ainakin siinä oli tunnetta ja voiko pienen seitsemänvuotiaan koulutaival paremmin enää alkaa? 

(Tulipa tässä mieleen sekin, että noihin aikoihin harjoitin lisäksi antaumuksella muuan P. Pitkätossulta omaksuttua suurta jaloutta. Uhrasin kultaiset viikkorahani ostamalla lähes koko luokalle karkkia viereisestä kioskista välitunnilla. Olin ihan ihmeissäni kun äiti ei sitten ilahtunutkaan yhtään, ei sitten ollenkaan, vaikka olin aivan varma, että hän olisi ollut minusta hyvin ylpeä).

Pahin kilpakumppanini oli silloin E.S. Juostiin aina kilpaa ja se aluksi voitti mut. Mutta sitten… tilanteet muuttuu. Pian sen jälkeen me muutettiin pois enkä nähnyt koko ihmistä sen koommin, ehkä saatoin vähän harmitella mielessäni, että kenenkäs kanssa nyt juostaan. Kunnes sit vuosia myöhemmin jo aikuisena E tuli sinisissä hiuksissa sattumalta mua vastapäätä istumaan lähijunassa Helsingissä. Teki mieli kysyä et muistatkos kuka minä oon! Ehkä hän oli halunnut unohtaa. 

Mutta mitä tanssimiseen tulee niin, hieman myöhemmin oli vanhojen tanssit. En tanssinut, ei ollut paria enkä muutenkaan halunnut tanssia. Sanoin äitille, että laitan ne rahat mieluummin muualle. Lähdettiin siis käymään New Yorkissa. Trump Towerkin Manhattanilla näytti vielä melkein harmittomalta silloin... Mutta, halusin siis matkalla sillä halusin nähdä Vapauden patsaan. Siitä asti olen sen halunnut nähdä, kun katsottiin pieninä lapsuuden parhaan kaverin kanssa Titanic. M otti mua käsistä kiinni ovenpäälläjäämeressä-kohdassa ja pakotti mut lupaamaan niin, että itekin siihen uskoin, etten ikinä luovuttaisi. Lupasin koko sydämestäni. Seuraavana päivänä opeteltiin ajamaan Osuuspankin parkkipaikalla pyörällä ilman käsiä ja ilman kypäriä. Mulle poliisi näyttää Hei liiku hitaammin. Nyt siihen pihaan kurvaa meidän sähkönsininen urheiluauto, kuuden tähden Mazda, vaikka työpaikka Osuuspankilla jäikin vielä toistaiseksi saamatta.

Vapauden patsaasta otinkin sitten, valehtelematta, abaut 200 kuvaa eri kuvakulmista. Välillä aina mietin sen jälkeen, et olikohan se ihan normaalia. Siellä ne kuvat on edelleen koneella (lakikirja neidon kainalossa on hauska näin jälkeenpäin). Kunnes sitten vihdoin, Herran vuonna 2025 löysin itseni telinevoimistelija J. Mönkkösen Instagramia selailemasta. Hän on siis valokuvannut paljon ja siellä oli lainaus jotenkin siihen tyyliin, että ihan sama kuinka monta kertaa otat samassa paikassa kuvan, kunhan se tekee sut onnelliseksi! Niinpä😇

Junan tuoma

Olin hiljattain muuttanut Rovaniemelle ja käytiin apteekista ostamassa vetyperoksidia. Myyjä retorisena, että poronsarvien valkaisuunko. :) Mietin et missä mä oon? Kuvittele sama tapahtumassa stadissa, nevö!  

Kultainen keskiluokka

Seuraa muistelo. Oltiin kerran kesällä voimistelukaverin perheen kanssa Pietarissa. Matkustettiin sinne bussilla Pohjois-Karjalasta. Ensin Viipuriin ja sitten Pietariin. Viipurista ei ole mitään kovin kauniita muistikuvia tai sanottavaa. Se oli kirjaimellisesti rönttöinen paikka ainakin silloin. Muistan miten eräänä iltana sitten etsittiin ravintolaa Pietarin kaupungin keskustasta. Se on jännä kaupunki (ja koko Venäjän maa tietenkin) kontrastiensa takia. Siinä oli sellaista valtaa ja loistoa mitä en kyllä ollut muualla siihen mennessä vielä nähnyt, Eremitaasi jne. Ja sitten toisessa kulmassa nakkikioski. 

Eksyttiin ensin sellaiseen kalliihkoon ravintolaan, kun ei löydetty muuta. Siellä ei ollu ketään muita asiakkaita ja oli h***** hiljaista ja kiusallista. Suuret pyöreät pöydät, valkeat hienot pöytäliinat ja 10 eri haarukkaa, veistä ja lautasta. Ruokalistoja hiljaisuudessa kateltuamme päädyttiin siihen, että lapset ottaisivat yhden annoksen kolmessa osassa ja aikuiset jotakuinkin samaan tyyliin. En muista kuka sai kunnian tilata ja toimia puhemiehenä. Ja kun ne annokset tuotiin ja kokki nosti kuvun, sieltä paljastui kolmasosa pihviä, puolikas peruna ja yksi kirsikkatomaatti suurella valkoisella lautasella! Oktoberfestin tunnelma oli kaukana. Mäkkärissä sitten lopulta syötiin. (Jo edesmennyt mummoni yritti kerran tilata Mäkkärissä lasillisen piimää - ei onnistunut). 

Rikkaalla on varaa olla köyhä

👆👀

Arvoitus

Tapahtui oikeassa elämässä. Jos Seppo-niminen mieshenkilö jättää torpan ulko-oven kokonaan auki aamulla lähtiessään, mitä huomaa naapuri joka tulee Sepon pyynnöstä myöhemmin iltapäivällä sulkemaan oven? 

-Ovi oli sepposen selällään